Entisinä aikoina varasin viikon kuvausretkelle 15-20 rullaa kinofilmiä ja suuren koon filmit siihen päälle. Kustannus oli melkoinen, nykyhinnoin reilusti yli 200 euroa. Ja diojen kehityskulut vielä siihen päälle...

Viron retken kuvat on tarkoitus saada mahtumaan kolmelle gigan muistikortille, kappalehinta 70 €. Kehityskuluja ei tule, ja kortit ovat jatkuvakäyttöisiä. Lohdullista!

Tiellä on periaatteessa helpompi soutaa kuin metsässä. Kun luonto näytti voimansa, tie muuttui venereitiksi Kittilän pahimmilla tulva-alueilla.

Vastaavanlaista kulkuväylän monikäyttöä kerrotaan toteutetun aikoinaan Lokan tekoaltaalla. Jos osasi laskea verkkonsa tarkasti tielinjan kohdalle, ne nousivat ehjinä ylös eivätkä sotkeutuneet kuusenkarhakoihin.

Tulvatilanne jatkuu pahana Kittilässä. Vesi ei juurikaan enää nouse, mutta ei laskekaan. Täällä Ounasjoen alajuoksulla taso oli eilisestä laskenut parikymmentä senttiä.

Myös Ivalojoella tilanne on rauhoittunut. Pajakoskella syntyi uusi virtaamaennätys.

Valtakunnan johtava mediailkeilijä Mattiesko Hytönen muistelee Iltalehden kolumnissaan Jukka Kajavaa. Muoti ja ulkonäökselliset seikat ovat vahvasti esillä, mutta myös kritiikkien kirjoittamista sivutaan:

"Minä kirjoitin arvosteluja viihdekirjoista ja otin mallia Kajavan tv-kritiikeistä, mutta vain ilkeistä."

Ensimmäisten esityskelpoisten digijärkkärikuvieni aihepiiri on yllätys itselleni. Jos ketä kiinnostaa: haapana ja västäräkki.

Ounasjoen saareen menevän kivisillan merkeistä päätellen vesi oli hiemen laskenut. Toisaalta tiedot Kittilästä kertovat tulvan yläjuoksulla edelleen nousevan. Sen sijaan Ivalossa kriittisin vaihe on toivottavasti jo ohitettu.

Sain digijärkkärin eilen: häkellyttävän monimutkainen ja kunnioitusta herättävän näköinen laite. Onneksi mukana tuli suomenkielinen manuaali. Nyt osaan arvostaa entistäkin enemmän pokkarini helppoa käsiteltävyyttä, kääntyvää etsintä ja "viatonta" olemusta, jonka edessä kuvattava ei jämähdä kipsiin.

Pieniltä tuntuvat Rovaniemen tulvaongelmat Ivaloon verrattuna. Pohjoisessa ollaan täysin luonnon armoilla, koska tilannetta taajamassa ei ole mahdollista helpottaa järjestelyillä alapuolisissa vesistöissä. Ounasjoen ylimääräisten vesien uskotaan mahtuvan valjastettuun Kemijokeen.

Aamun uutisissa näytettiin talojensa ympärille tulvapenkereitä rakentavia ivalolaisia. Ympäristökeskuksen sivuilta löytyvä Ivalojoen Pajakosken virtaamakäyrä on vaikuttava.

Vesi oli noussut Ounasjoella eilisestä kymmenkunta senttiä; Arktikumia uhanneesta kevään 1993 tasosta puuttuu vielä metri. Näkymät Valajaskosken voimalan yläpuolella yllättivät, sillä rannat olivat pitkälti kuivillaan. Mutta virta oli sitäkin rajumpi, vettä meni tulvaluukuista lähes 3000 kuutiota sekunnissa.

Kaveri soitti Helsingistä ja kertoi, että kamerarunko on siisti ja vähän käytetty. Hinta 695 € on kolmasosa siitä, mitä uutuustuotteesta pyydettiin kaksi vuotta sitten. Objektiivin ostan uutena.

Pitkään jatkunut pyristely digijärkkärin hankintaa vastaan on nyt päättynyt. Pari vuotta sitten hankin hyvän digipokkarin, josta en aio luopua. Se mahtuu edelleenkin taskuun toisin kuin järkälemäinen uushankinta. Myös vanha kinojärjestelmä saa jäädä ja museoituminen kaikessa rauhassa jatkua. Hypistelin äsken neljännesvuosisata sitten markkinoille tullutta, huippulaatuisella makrolla varustettua rakasta LX-kameraani ja melkein tuli tippa linssiin, omaani.

Lapin Kansassa kerrotaan, että Jouni Riihimäki on ensimmäisenä suomalaisena havainnut maamme rajojen sisäpuolella 400 lintulajia. Määrä on huikea. Pesiviä lajeja Suomessa lasketaan olevan n. 240; kaikkiaan täällä on tavattu 445 luonnonvaraiseksi luokiteltua lintulajia.

Haamuraja rikkoutui, kun tamperelainen Riihimäki tapasi Lågskärin lintuasemasaarella Ahvenanmaalla etelänisolepinkäisen.

Lehteilyn kohteena oleva Jussi Kiven Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas on melkoinen kirjakummajainen, ehdottoman kiinnostava ja sympaattinen. Retkeilijän majoitteita esitellessään tekijä kirjoittaa mm. näin:

Pohjois-Suomessa näkee toisinaan paikallisten kalamiesten, metsästäjien ja poronhoitajien vakituisilla tulipaikoilla mitä ennakkoluulottomimpia teollisten materiaalien sovelluksia, pressuja, mustaa muovia.

Tämäkänperäksi kutsutulta alueelta Sodankylän kunnassa löysin taannoin kumitetusta pressukankaasta pystytetyn umpilaavun, johon uteliaana kurkistin. Sisusta oli yhtä viihtyisä kuin ympäristö siisti, luksuksena kamiina. Kiehtovin yksityiskohta oli kuitenkin lukittu maitotonkka. Se oli todennäköisesti tarkoitettu ruuan ja muun arvotavaran säilyttämiseen.

Päivän Hesari esittelee lyhyesti yhdeksän hyvää retkipaikkaa. Vaatimukset ovat jossain määrin ristiriitaiset: huolletut nuotiopaikat pitäisi olla, mutta ei liian paljon muita retkeilijöitä. Ja tietenkin hulppeita maisemia.

Lapista mukaan pääsee neljä kohdetta, Saariselkä, Lemmenjoki, Muotkatunturit ja Kilpisjärvi. Näistä viimeksi mainittu ei kuulu joukkoon, sillä oletuksena on hotellimajoitus ja jokailtainen saunomismahdollisuus. "Saariselällä" tarkoitetaan UK-kansallispuiston aluetta, missä retkeilijöiden määrä on suuri, mutta vahvasti riippuvainen ajankohdasta ja paikasta.

Muotkatuntureilla voi halutessaan retkeillä kaikessa rauhassa jopa parhaaseen ruska-aikaan. Joitakin vuosia sitten tein viiden päivän vaelluksen, jonka aikana en tavannut ainuttakaan ihmistä! Maisemista ei tarvinnut tinkiä, mutta autiotuville en edes yrittänyt. Muotkatuntureilla niitä ei tosin kovin monta olekaan.

Lemmenjoen kansallispuiston eteläosa on luonnonrauhaa ja yksinäisyyttä kaipaavalle retkeilijälle aivan erinomainen valinta.

Luontojärjestöjen aktiivisen tiedotustoiminnan ansiosta Saksassa luullaan Suomen porotalouden ongelmien johtuvan Metsähallituksen hakkuista. Lapin maaherra Hannele Pokka osallistui Stora Enson Hampurissa järjestämään tilaisuuteen, jossa pahimpia väärinkäsityksiä yritettiin oikoa.

Maaherra Pokka muistutti "poroelinkeinon olevan nykyään moderni elinkeino, jossa ammatinharjoittajalla on hyvät välineet kuten moottorikelkat ja mönkijät. Hän asuu perheineen omassa talossaan. Ylä-Lapin porotilallisella on myös omaa metsää, jota hän hakkaa saadakseen lisää tuloja."

"En vastusta romantisoivaa tapaa esitellä saamelaisporonhoitoa niin kuin Greenpeace tekee. On kuitenkin tunnustettava myös tosiasiat: porotalouden nykyiset ongelmat eivät liity niinkään metsähakkuuseen vaan siihen, että poromiehelle pitäisi jäädä tuloja sen jälkeen, kun kaikki menot on maksettu", Pokka korosti.

Veikkaukseni (14.5.) törmäpääskyjen saapumisesta Arktikumin saaren pesäpaikalle meni metsään oikeun urakalla, koska sää ei lopulta lämmennytkään toivotulla tavalla. Mutta tänään ensimmäiset linnut näyttäytyivät!

Ounasjoen vedenpinta nousee hyvää vauhtia. Lapin (ja muun Suomen) jokien virtaamia voi seurata Suomen ympäristökeskuksen sivuilla. Omalta kannaltani kiinnostavin käyrä katkeaa jostain syystä kuun vaihteessa. Joissakin mittauspisteissä on jo ylitetty pitkän ajan keskiarvo, mutta pohjoisessa nousu on vasta alkanut. Eilisessä uutispätkässä Levillä hiihdettiin ja lasketeltiin loistavissa olosuhteissa.

Kalevan kulttuurisivuilla kerrottiin eilen kahdesta ajankohtaisesta valokuvanäyttelystä. Pekka Antikainen on savolais-inarilais-lahtelainen valokuvaaja, jonka näyttely Saamenmaa avattiin maanantaina Kulttuurien museossa Helsingissä. Antikainen kertoo näyttelystään seuraavaa: "Saamenmaa on kaikkien aikojen suurin Lappia kuvaava näyttely. Viime vuonna kuvat olivat esillä Inarin Siidassa. Menestys oli aivan uskomaton! Näyttelyssä kävi yli 57 000 katsojaa."

Antikainen muutti kuukausi sitten "kiukkuisesti" Inarista kirjoille Lahteen. Syynä oli Lapin läänin taidetoimikunta, jolta ei herunut lanttiakaan Saamenmaa-näyttelyn kuluihin. Antikaisen mielestä kitsastelun perimmäinen syy on rasismi. "Tukea ei tule, koska kuvaan saamelaisia. Viimeiset vuodet olen joutunut puristamaan kaiken itse."

Kansantaiteilija Valto Pernun (1909-1986) ensinäyttely Polkupyörällä Petsamoon avattiin eilen Lapin maakuntamuseon näyttelytilassa Rovaniemen Arktikumissa. Valto otti kuvansa suoraan valokuvapaperille. Paperinegatiivi piti kuvata toistamiseen, jotta tuloksena oli normaali positiivi. Valton käyttämä kuvakoko n. 9x12 cm on nykymittapuun mukaan suuri, mutta seinälle ripustettavaksi aivan liian pieni. Pöytäskanneri ja kuvankäsittelyohjelma tekivät näyttelyn toteuttamisen mahdolliseksi nyt, kun taiteilijan kuolemasta on kulunut yhdeksän vuotta ja kuvausretkestä 75 vuotta.

Emme voi varmuudella tietää, oliko äärimmäisen vaatimattomasti elänyt ja esiintynyt Valto ylipäätään kiinnostunut näyttelyiden pitämisestä ja niiden tuomasta julkisuudesta. Tässä suhteessa hän oli kollegansa Pekka Antikaisen täysi vastakohta.

Suomen luonnonsuojeluliiton Inarin paikallisyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Vesa Luhta pahoittelee Lapin Kansan mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessaan, että "kuntaa ollaan keinotekoisesti jakamassa kahteen leiriin. Sellaisetkin ihmiset, joille Inarin metsien kohtalo on yhdentekevä asia, on sitoutettu ottamaan kantaa."

Luhta syyttää yhteiskuntarauhan järkkymisestä yllättävän yksioikoisesti metsäalan järjestöaktiiveja, jotka puolustavat omia asemiaan aivan samalla oikeudella kuin muutkin kansalaisryhmät. Minun mielestäni on täysin selvää, että tämänkertaisesta tilanteen kuumenemisesta vastuun kantaa Greenpeace boikottipuuhineen. Kuten muistetaan, järjestön saksalaispomon ilmestyminen paikalle sähköisti tunnelman ns. pyöreän pöydän neuvottelussa.

Aiemmin talvella tehty Metsäntutkimuslaitoksen selvitys osoitti vastaansanomattomasti, että inarilaisten suuri enemmistö ei halua Greenpeacen sekaantuvan asiaan millään tavalla. Tässä mielessä ei ole yllätys, että tilanteen kärjistyttyä käynnistynyt Greenpeacen vastainen nettivetoomus sai suuren suosion.

Pelkistettyyn "hyvä vastaan paha" -vastakkainasetteluun perustuva konfliktihakuisuus leimaa Greenpeacen toimintaa. Inarissa vastakkain saatiin ensi vaiheessa poromiehet ja metsurit, jatkossa saamelaiset ja suomalaiset. Todellisuudessa rintamalinjat kulkevat ryhmien sisällä. Paliskuntien kevätkokouksissa saataneen lisäselkoa siihen, ketkä Greenpeacen kelkassa oikeasti istuvat. Monenlaista ilmaa löytyy tiettävästi myös Inarin Luonnonystävät ry:n jäsenistöstä.

Luhta kirjoittaa: "Inarin Luonnonystävät ry. tulee jatkossakin taistelemaan inarilaisen luonnon puolesta, mutta rakentaen, ei repien." Paljon luvattu, jos emojärjestön yhteispeli Greenpeacen ja saamelaispoliitikoiden kanssa jatkuu.

Loppuottelu oli paha pettymys. Kanada taisi panostaa viimeiset voimavaransa välieräotteluun Venäjää vastaan, sen ensimmäiseen erään. Tämä ei tietenkään vähennä Tsekin mestaruuden arvoa.

En ole katsonut, miten tilannetta arvioidaan ruotsalaislehdissä. Arvattavasti näin: kisojen moraalinen loppuottelu pelattiin jo lauantaina Ruotsin ja Tsekin välillä. Se peli olisi voinut päättyä toisinkin. Kukaan tuskin epäilee, etteikö Ruotsi olisi hoidellut eilistä Kanadaa. Mutta tällä kertaa pelattiin näin. Pitkä ja mielenkiintoinen jääkiekkokausi on paketissa.

Inarilaiset metsäalan toimijat epäilevät (LK 13.5.2005) suomalaisten luonnonsuojelujärjestöjen tulleen Greenpeacen väen soluttamiksi.

Inarissa haukutaan väärää puuta. Metsäkiistojen historiaa tuntevana en puhuisi soluttautumisesta, vaan normaalista aikuistumiseen ja urakehitykseen kuuluvasta ilmiöstä. Suomen luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestön, Luonto-Liiton Talaskankaalta alkaneissa metsäkahinoissa kannuksensa hankkineet aktivistit eivät tietenkään enää kiipeile puissa tai nahistele motokuskien kanssa. He ovat nyt johtajia ja asiantuntijoita.

Vielä 1960-luvulla Luonto-Liiton keskeisenä tavoitteena oli kaikenlaisen luontoon liittyvän harrastustoiminnan edistäminen. Erityisen ansioituneet harrastajat tekivät gradutasoisia tutkielmia, kultamerkkitöitä. Monet heistä jatkoivat yliopistoihin ja toimivat tällä hetkellä professoreina ja tutkijoina. Osalla on riittänyt ihailtavasti energiaa tehdä talkootöitä Suomen luonnonsuojeluliiton järjestö- tai asiantuntijatehtävissä.

Energiaa toki riittää ainakin Sll:n nykyisellä metsäsiantuntijalla, mutta miten on tiedon laita?

Päivästä saattaa tulla kevään toistaiseksi lämpimin. Aamulla näin jokirannassa kaksi kala- tai lapintiiraa - tarkempi määritys jäi tekemättä. Pitkän matkan muuttajia kumpikin: Suomessa pesivät kalatiirat talvehtivat eteläisen Afrikan rannikoilla, lapintiirat vieläkin etelämpänä.

Arktikumin saaren pieni törmäpääskykolonia oli vielä hiljainen, mutta veikkaan ensimmäisten asukkaiden saapuvan tämän päivän aikana. Käyn tarkistamassa tilanteen otteluiden välissä.

Ounasjoen suiston jäät liikahtelivat pitkin viikkoa, mutta lähtivät lopullisesti eilen.

Kirjoitin ennakkoarviossani Suomen mahdollisuuksista eilisessä pelissä näin: "Jos Suomi pystyy samantasoiseen esitykseen kuin Kanadaa vastaan, välieräpaikka on täysin mahdollinen."

Välieräpaikka oli mahdollinen, vaikka Suomi ei mielestäni pelannutkaan yhtä hyvin kuin Kanadaa vastaan. Esimerkiksi taklauksia ei nähty minkään vertaa, ja Venäjän päätyyn saatiin kunnon karvausta vain ajoittain. Maalinteko onnistui kohtalaisesti, tosin vastapuolen pakkien hyvällä avustuksella.

Ikävä sanoa, mutta eilinen peli ratkesi mielestäni epävarmaan maalivahtipeliin. Aivan samoin kävi vuosi sitten "seitsemännessä" pelissä.

Kansantaiteilija Valto Pernu kävi Petsamossa kesällä 1930 ja otti retkensä aikana n. 80 valokuvaa. Ajatus materiaalin työstämisestä näyttelyksi syntyi runsaat kaksi vuotta sitten, kun näin Lapin maakuntamuseon arkistossa alkuperäiset paperinegatiivit ja niihin liittyvät kuvaajan muistiinpanot.

Polkupyörällä Petsamoon -näyttelyn ripustaminen aloitetaan tänään. Avajaiset ovat tiistaina, ja näyttely on esillä Arktikumissa Rovaniemellä syyskuun 18. päivään saakka.

Ruotsi näytti illalla, miten Latvian puolustussumppu avataan. Erityisesti jäi mieleen maali, jossa Zetterberg vaihtoi puolta ylivoimassa, jatkoi tilaamansa syötön välittömästi takatolpalle, ja viivasta noussut pakki Rodin sai panna kiekon tyhjiin.

Ruotsi palasi umpisurkean USA-pelin jälkeen omalle tasolleen ja vahvisti asemiaan vahvimpana mestariehdokkaana ainakin minun papereissani. Kanada voi omilla tempuillaan sotkea Ruotsin pelin, mutta jatkosarja E:n joukkueiden en usko tähän pystyvän.

Venäjän pelejä olen nähnyt vain yhden. Siinä Venäjä tosin voitti Tsekin, mutta joukkuepeli ei vakuuttanut. Jos Suomi pystyy samantasoiseen esitykseen kuin Kanadaa vastaan, välieräpaikka on täysin mahdollinen.

Bloggaava kollega Jan esittää vaikean kysymyksen: "Jos maailmassa saisi olla vain yksi valokuva, niin mikähän se olisi?

Janin oma valinta on juuri nyt erityisen ajankohtainen Yevgeni Khaldein kuva lipunnostosta Berliinin valtiopäivätalon katolla 8/5-1945. Vaikuttava kuva!

Myös minun valintani on vuosikymmenien takaa, kuvaajana Eugene Smith.

Arktikumin saareen johtavalla kivisillalla oli lasipurkki ja sen päällä paperilappu. Uteliaille kerrottiin englanniksi, että kyseessä on Lapin yliopiston projektiin liittyvä pinhole camera. Koska kuvaajaa ei näkynyt, arvelin purkin saattaneen olla paikallaan jo tuntikausia.

Jos tarkoituksena ei ole kerätä tyylipisteitä "kameran" erikoisesta ulkonäöstä, hyvän ja käyttäjäystävällisen neulanreikäkameran saa helposti tavallisesta järjestelmäkamerasta. Runkotulppaan tehdyn isomman reiän päälle viritetään valotiiviisti tinapaperi, ja pienenpieni reikä tehdään siihen. Itse kuvaaminen ja jatkotoimet tehdään normaaliin tapaan.

Viikonloppuna järjestetty Kilpisjärven legendaarinen Vain kaksi kalaa -pilkkikilpailu oli lähes maineensa veroinen: kaloja saatiin kolme! Kilpailun nimikkokalat pyydystettiin jo lauantaina: rautu (220 g) ja siika (210 g). Sunnuntaiksi kalantulo tyrehtyi, saaliina yksi made (650 g).

Kalojen narrattavana oli tällä kertaa yli 3000 kilpailijaa. (Lapin Kansa)

Kaksissa edellisissä kisoissa finaalissa kohdanneet Kanada ja Ruotsi tarjosivat eilen todellisen huippupelin. Samanlaista herkkua lienee luvassa tämän päivän iltaottelussa, vastakkain Venäjä ja Tsekki. Sen pelin jälkeen voidaan pohdiskella voimasuhteita.

Ounasjoen jäät sulavat paikoilleen. Tänä aamuna kalamiehet laskivat verkon venerannan edustan sulaan. Toivottavasti se ei ole vaaraksi telkille ja muille sukeltajasorsille. Pilkkijärvellä näyttäytyi sääksi, tuskin kuitenkaan Mirja.

HS-kuukausiliitteessä kerrotaan japanilaisesta kapselihotellista. Vähän ruumisarkkua suurempia yöpymiskoppeja on kahdessa kerroksessa. Kun systeemi nostetaan pyörien päälle, saadaan liikkuva kapselihotelli rollende hotel.

Pilkkilammen jää oli ohentunut ja haurastunut aika tavalla sitten viime käynnin. Joutsenpariskunta oli jättänyt jälkensä yön aikana sataneeseen lumeen. Valtavan kokoinen räpylä!

Sateentihkuinen sää ei näytä häiritsevän ainakaan niitä muuttolintuja, jotka eivät muutenkaan pelkää vettä. Lammen yli lensi parvi metsähanhia; aamulla tapasin valkoviklon ja jouhisorsapariskunnan.

Ville Peltonen sanoi Ukraina-pelin jälkeen, että Suomen pelisysteemiä ei ole tarkoitettukaan toimimaan tämäntyyppisiä joukkueita vastaan. Eilisillan jälkeen on pakko kysyä, ketä vastaan sitten.

Päävalmentaja Westerlund on tutkinut jääkiekkopelin tapahtumia tarkemmin ja tieteellisemmin kuin ehkä kukaan toinen. Havaintojen pohjalta luodun kaksivaiheisen karvauspelin ykkösvaihe - "syvällä" karvaaminen - hyydyttää vastustajien hyökkäyksiin lähdöt ja aiheuttaa kiekonmenetyksiä. Niiden jälkitilanteista syntyy suuri osa nykykiekossa tehtävistä maaleista. Mitä lähempänä omaa maalia kiekko menetetään, sitä haavoittuvampi on puolustus.

Eilinen peli osoitti Westerlundin olevan oikeilla jäljillä: Ruotsin viidestä maalista kolme syntyi suomalaispelaajan menetettyä kiekon omalla puolustusalueella, kahdesti jopa parhaalla maalintekosektorilla.

Suomalaisten harvoja valopilkkuja on ollut viime kaudet vaisusti esiintynyt Jere Karalahti. Lisätreeni on tuonut liikkumiseen uudenlaista terävyyttä, ja laukaus lähtee lähes huippuvuosien malliin. Jokaiseen peliin näyttää kuitenkin mahtuvan vähintään yksi paha virhe. Ruotsin avausmaalissa Jere unohti seurata, mitä selän takana tapahtuu.

Lapin Radion tekemän suppeaotantaisen kyselyn mukaan Ylä-Lapin tapahtumat eivät ole vaikuttaneet poronlihan ostokäyttäytymiseen. Tulos ei yllätä, sillä puualan ammattiliittojen puuhaama boikotti taisi käytännössä jäädä pelkäksi uhkailuksi.

Omassa lähimarketissani on talven aikana näkynyt kahden jalostajan pakkaamaa poron käristyslihaa. Sallivaaran poroisännän (vrt. eilinen postaus) lihaa on ollut tarjolla erillisessä pakastealtaassa. Lienee pelkkä sattuma, että eilen paikalla käydessäni siinä myyntipisteessä tarjottiin rovaniemeläiskuluttajille uusiseelantilaista saksanhirveä.

Rovaniemellä sataa räntää. Katselen myötätuntoisena kolmea pihalla juoksentelevaa västäräkkiä, jotka ihme kyllä näyttävät säilyttäneen pelihuumorinsa. Olenkohan muistanut mainita, että västäräkki kuuluu ehdottomiin suosikkilajeihini pikkulintujen sarjassa.

En haluaisi arvostella kenenkään uskonnollista vakaumusta, mutta Kalevassa 30.4. julkaistuja Matti Liimataisen (Greenpeace) tunnustuksia on pakko kommentoida.

Liimatainen kertoo aktivistinuransa alkaneen Talaskankaan tapahtumista. Metsien puolesta saarnannut Vuolijoen kirkkoherra Markku Simula tuntuu tehneen niin vahvan vaikutuksen, että toimittaja saa aiheen nimittää Liimataista metsäuskovaiseksi. Eikö toimittaja tiedä, että tämä arvonimi on jo aikaa sitten varattu vastapuolen edustajille, liimataismaisen yksisilmäisesti asiaansa ajaneille metsäammattilaisille?

Tosiasiassa Liimataisen liturgia saa hurmoksellista sävyä vasta toimittajan sohaistessa pyhiä arvoja:

"Porojako liikaa. Missä on sellainen tutkimus, johon tällainen väite perustuu?" Liimatainen kivahtaa. Hän väittää luonnon kestävän nykyisen määrän, ellei laidunalueita jatkuvasti kavenneta hakkuin ja allasrakentamisin.

"Poromiehet ovat yhtä ympäristöystävällisiä kuin muutkin ihmiset. Porotalous toimii pitkälle ympäristön ja luonnon ehdoilla."

Liimatainen myöntää, että takki on tyhjä. Lähiviikot kuluvat akkuja ladatessa maaseutuasunnolla.

Kaamasen poropäivillä keskusteltiin saamelaisen tehoporotalouden ja luonnonsuojelun yhteensovittamisesta Lapin luonnonsuojelualueilla. Esimerkkitapauksena oli Liimataisen kannalta äärimmäisen kiusallinen Sallivaaran paliskunta. Kiusallinen siksi, että toimintaympäristöltään suojelluimman paliskunnan laidunongelmia ei todellakaan voi selittää hakkuuilla, tekoaltailla tai muilla patenttihokemilla, joihin Liimatainen tottuneesti turvautuu.

Altavastaajaksi joutunut poroisäntä, Liimataisen uskonveli ja taistelutoveri löytää silti syylliset: turistien polut vievät laidunmaata ja lumikenkäretkeilijät häiritsevät vapaasti laiduntavia poroja!

On totta, että suomalaiset tutkijat eivät jostain syystä ole 1990-luvun jälkeen juurikaan puhuneet ylilaidunnuksesta. Myös alulle saadut porotalouden ympäristövaikutusten tutkimukset on lopetettu tai vaiettu kuoliaaksi. Ainakin yksi poikkeus sentään löytyy. Joensuun yliopistossa 21.11.2003 väitellyt Michael den Herder on tehnyt mm. seuraavavanlaisia havaintoja:

"Ehkä selvin porojen laidunnuksen vaikutus Pohjois-Suomessa on jäkäläpeitteen hupeneminen ja joissain paikoissa sen lähes täydellinen katoaminen. (...) Poroilta suojattuna jäkälä kykenee kasvamaan yhtä nopeasti kuin muutkin subarktiset kasvit. Alueilla joilla laidunnetaan liikaa, jäkälikön uusiutuminen on kuitenkin hyvin hidasta. Uuden jäkäläkasvuston muodostuminen on silti mahdollista, mutta voi viedä useita vuosikymmeniä, kunnes se kykenee tuottamaan kylliksi ravintoa kohtuulliselle poromäärälle.

Kaipaan opiskeluaikojen vapuista oikeastaan vain ns. taistelulauluja. Pitkän tauon jälkeen esimerkiksi Natalia (Chydenius-Sinervo) oli mielettömän kaunis. Myös klassiset työväenmarssit ovat edelleenkin komeata kuultavaa.

Nykyiseen vapunviettooni kuuluu hillitty oluen maistelu ja jääkiekon MM-kisojen seuraaminen. Suomi aloitti kisat nihkeästi, mutta sentään voitolla. Vaikeaa on ollut muillakin ennakkosuosikeilla; vain USA pystyi selvään voittoon Sloveniasta, jota Ville Nieminen piti puulaakitasoisena joukkueena. Suomen todellinen taso nähdään vasta alkulohkon viimeisessä pelissä Ruotsia vastaan.

BirdLife Suomen metsänsuojelutoiminnan vetäjäksi esitelty Marcus Walsh vertaa Suomen metsäsektorin jokavuotisia Metsäpäiviä herätyskokoukseen. Kolumni Puisevilla herätysjuhlilla on julkaistu uusimmassa Voima -lehdessä.

Walsh kirjoittaa: "Ekologian tutkimus on jo pidempään kyennyt vastaamaan "kuinka paljon suojelualaa on tarpeeksi" -tyyppisiin kysymyksiin, ja ympäristöjärjestöt ovat julkaisuissaan pukeneet tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi."

Etelä-Suomen metsäasioihin keskittyvä Walsh ei näytä huomanneen, mitä Ylä-Lapissa on viime viikkoina, vuosina ja vuosikymmeninä tapahtunut. Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhdessä julkaisema populistinen pamfletti Ahtaalle ajetut on korni esimerkki siitä, miten "ympäristöjärjestöt pukevat tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi".