Upea pohjoisen lintu

PiLYn eli Pirkanmaan lintuyhdistyksen kuukausikokouksessa kuultiin eilen kiinnostava esitelmä tunturihaukasta, upeasta pohjoisen linnusta. Äänessä oli Pertti Koskimies, lajin paras kotimainen tuntija.
Koskimies aloitti historiasta ja päätyi tulevaisuuteen, joka valitettavasti ei lupaa hyvää äärimmäisen uhanalaiselle tunturihaukalle. Suomassa pesivien parien määräksi arvioidaan 15-25, Norjassa parimäärä on 300.

Vuosikymmenet tunturihaukkojen pesiä kietänyt ja uusia etsinyt Koskimies kertoi lajin pesimäbiologiasta paljon ainakin minulle uutta tietoa. Tunturihaukka ei rakenna pesiä, vaan käyttää muiden lintujen, enimmäkseen korpin vanhoja pesiä. Pesät sijaitsevat yleensä kalliopahdoissa, mutta joskus myös puissa. Illan kohutieto oli se, että tunturihaukka on ensi kerran pesinyt pöntössä! Taustalla on yritys houkutella lintuja pesimään alueille, missä riekkokanta on yleensä hyvä, mutta pahdat puuttuvat.

Rengastustiedot ovat varsin niukat ja kertovat lähinnä nuorten lintujen liikenteestä Norja rannikolle. Aikuisten lintujen vaelluksista tiedetään toistaiseksi kovin vähän. Satelliittiseuranta toisi varmasti lisää tietoa, mutta kokemukset Ruotsista kertovat lähettimiin liittyvästä kuolleisuuden noususta. Siksi tutkijat eivät halua ”valjastaa” lintuja tieteen palvelukseen.

Tunturihaukan näkemiset ovat oman orniurani juhlahetkiä. Olen nähnyt tunturihaukan Suomessa kolmesti ja Norjassa kerran. Havainnoista kolme on ollut iloisia yllätyksiä ja yksi tietopaikalle hiihtämällä tehty pyhiinvaellus.

Vilkas kiekkolauantai

Eilinen kiekkopäivä oli vilkas, värikäs ja joidenkin mielestä ehkä dramaattinenkin. Maksukanavan asiakkana näen jääkiekkoa riittävästi, mutta en aivan: muutaman kerran kaudessa tekee mieli nauttia lajista livenä. Eilen tartuin Tapparan tekemään erikoistarjoukseen eli A-nuorten paikallisotteluun Nokiareenassa.

Ottelu oli vauhdikas ja vähämaalinen. Tappara hallitsi selkeästi ensimmäistä erää, toisessa osat vaihtuivat. Ilves painosti ja onnistui tasoittamaan; Tapparan mahdollista pukukoppimaalia tutkittiin videolta, mutta sitä ei hyväksytty. Ottelu oli siisti, mutta maalien edustoilla toki nähtiin kaikenlaisia hässäköitä.

Kolmaannessa erässä kumpikin onnistui maalinteossa kertaalleen, ja varsinaisen peliajan päättyessä tilanne oli 2-2. Kun jatkoajalla ei nähty maaleja, tarvittiin rankkarikisa. Näin sen aitiopaikalta, koska siirryin ensimmäisellä erätauolla päätykatsomoon.

Rankkarikisassa Ilves oli parempi maalein 2-1. Ipan voittomaalin viimeisteli Kalle Karttu, ja toinen onnistuja oli katsomossa istuneiden isänsä ja veljensä riemuksi Dan Harkimo.

Lauantain jääkiekkoherkkua riitti vielä, koska Liigassa pelattiin täysi kahdeksan ottelun kierros. Ottelut oli nimetty perhepeleiksi, ja Rauman Lukon sometiimi kunnioitti päivän teemaa julkaistessaan joukkueen kokoonpanot. Mainiota!

Minä keskityin luonnollisesti JYPin ja Vaasan Sportin otteluun. Kotijoukkue hankkiutui toisessa erässä jo 4-1 johtoon, mutta ilmeisesti liian helposti saavutettu reilu johto kostautui. Sport kavensi ja nousi kolmannessa erässä tasoihin erikoisella maalilla: Brad Hunt laukoi oman siniviivan tuntumasta tulisen lämärin kohti JYPin maalia, ja Sebastian Stålbergin keskialueella tekemä ohjaus yllätti totaalisesti JYPin maalilla pelanneen Oskari Salmisen.

Santeri Huovila ja Valtteri Ojantakanen tekivät voittomaalin jatkoajan toisella minuutilla, joten JYP jatkoi kotivoittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi. Voiton lisäksi JYPin kannattajia ilahduttivat Pekka Jormakan ja Huovilan kauden avausmaalit. Huovila nousi pistepörssin kärkeen tehoin 1+18!

Hyvä päivä muistella

Päivälleen 40 vuotta sitten lähdimme Arjan kanssa Kiilopäältä erityisen muistettavalle retkelle vasta perustettuun Urho Kekkosen kansallispuistoon. Ajatuksena oli kävellä Tuiskukurun kautta Luirojärvelle ja palata Lankojärven ja Rautulammen kautta takaisin. Reitti on mahdollisimman tavanomainen, mutta erikoisesta ajankohdasta johtuen emme tavanneet viikon aikana ainuttakaan ihmistä! Säiden haltija esitteli koko arsenaalinsa.

Aluksi sää oli niin sateisen harmaa, että jäimme Suomun Ruoktuun kahdeksi yöksi. Luppopäivän kävelyksi riitti pistäytyminen vanhalla kämpällä, joka rakennettiin kultamiesten saunaksi jo vuonna 1935. Puiston muut tämän ikäiset rakennukset olivat aikaa sitten maatuneet. Kun jatkoimme seuraavana päivänä Tuiskukuruun, sää poutaantui ja viileni voimakkaasti. Illalla taivaan merkit lupailivat pakkasyötä.

Merkit eivät pettäneet, ja aamulla oli kahdeksan astetta pakkasta. Puronvarren jänkä sädehti kuuraisena. Pakkasyö näkyi myös Luirojärvellä, kun se aikanaan ilmestyi näkyviin: järvi oli suurelta osin jäässä. Lähestyvä talvi innosti luusuaan asettuneen koskikaran visertelemään iloisesti. Reipas lintu!

Luirojärvellä toteutui maisemien kuvaajan toiveuni, vieläpä ihan kirjaimellisesti. Yöllä satoi ensilumen! Lumi ei ehkä ollut syksyn ensimmäinen, mutta joka tapauksessa sulaan maahan satanut. Maisema muuttui kertahaitolla.

Jäimme Luirojärvelle toiseksikin yöksi. Kuvasin ahneesti ympäristössä, Arja lueskeli kämpän vieraskirjaa ja kirjoitti vihkoon omia vaikutelmiaan, oli innostunut kaikesta kokemastaan. Kirjoittipa niinkin, että olisi mukavaa olla puistossa töissä…

Matka tuntureiden yli Lankojärvelle oli retken rasittavin. Ylimääräistä haastetta aiheuttivat jokien ylitykset: ensin piti päästä Palovanganjoen yli ja sitten vielä Suomun. Ensin mainittu joki ylitettiin niin arveluttavan oloista siltaa pitkin, että oli otettava avuksi salainen ase, säästelty Toblerone-suklaa. Suomujoelta löytyi hyvä kahlauspaikka, missä oli tasainen pohja ja vettä vain vähän polven yläpuolelle.

Ennen kuin jatkoimme matkaa, kävin Meänteis-erakon asuinpaikalla Lankojärven niemessä. Kammi oli vielä kohtuullisessa kunnossa, samoin paksusta kelosta koverrettu kiikkerän oloinen ruuhi, nimikoidut melatkin vielä tallessa. Panin aamupäivän aikana merkille tuulen voimistumisen; kun reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Rautulammelle, voitiin hyvällä syyllä puhua jo myrskystä. Vaahtopäät vyöryivät lammen yli, ja kaarelle taipuneiden koivujen latvat lähentelivät maata. Vaijereilla varmistettu kämppä tutisi ja natisi koko yön, pysyi sentään paikallaan.

Tuuli jatkui läpi yön, mutta aallokon kohina taukosi jossain vaiheessa. Aamulla ulos mentyäni en ollut uskoa silmiäni: lampi oli kauttaaltaan jäässä. Olin tottunut siihen, että lammet ja pikkujärvet vaativat jäätyäkseen tyvenen pakkasyön. Täällä oli toisin. Tuuli oli edelleen navakka, mutta ei enää lähelläkään myrskylukemia. Pakkasta lienee ollut kymmenkunta astetta.

Kävelimme onnistuneen retken päätteeksi Kiilopäälle. Lehdessä kerrottiin, että myrsky oli nimetty Sirkaksi ja että se oli kaatanut Jaurujoen laaksossa suuren määrän metsää.

Museolintu ja muuta syysretkellä nähtyä

Pikainen syysretkeni suuntautui Helsinkiin ja Tukholmaan. Museolinnun lisäksi muita mainittavia lintuhavaintoja ei ole kerrottavaksi, muuta kiinnostavaa kyllä näkyi.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään Luonnontieteellisellä museolla tai Elukalla, joksi alan ihmiset taloa ehkä luontevammin nimittävät. Mittavasta luurankovalikoimasta nostan esiin vaijeri- ja siima-avusteiset lentäjät, joista suurin oli ryhävalas ja sympaattisin kuvan hömötiainen. Myös Haminaan eksynyt mursu oli päässyt lentäjien joukkoon, ei kylläkään luurankona vaan topattuna. Näyttely tarjoaa runsaasti visuaalisestikin kiinnostavia näkymiä, esimerkiksi nämä kokoelma- ja näytekaapit:

Laivani oli Cinderella, ja olen nyt tutustunut kaikkiin kulussa oleviin Punaisiin laivoihin. Turussa vuonna 1979 valmistunut alus on ikäisekseen oikein asiallinen kulkuneuvo. Perillä Masthamnenissa odotti 299-metrinen Hollannin lipun alla purjehtiva risteilyalus Rotterdam. Sitä piti käydä katsomassa lähempää. Laajakulmien käytyä ahtaiksi kuvasin laivan pokkarin panoraama-asetuksella. Tyylitöntä, anteeksi.

Jätin Vasa-museon tällä kertaa väliin ja suunnistin Erstan kautta Gamlastaniin. Kaukaa viisaat ruotsalaiset ymmärsivät jo keskiajalla rakentaa kadut niin kapeiksi, että autot eivät mahdu pilaamaan tunnelmaa (kuten Tallinnassa on päässyt käymään). Sää oli hyvä ja meitä turisteja parveili kujilla aivan valtavasti.

Jatkoin Kuninkaanlinnan ohi ja Strömmenin yli Nybrovikeniin kaupunkilaiva Emelien päätepysäkille. Matkalla kuvasin kuningas Karl XIV Johanin ratsastajapatsaan ja kuninkaanlinnaa vartioineen pyssyhenkilön. Strömmenillä ei vielä näkynyt lintujen talviruokinnan alkua odottavia asiakkaita, kyhmyjoutsenpari poikasineen lienee ollut sattumalta paikalla. Koska Emelien lähtöä olisi joutunut odottamaan kaksi tuntia, päätin kävellä laivalle. Tällä tyylillä askelia kertyi päivän aikana melkeinpä huomaamatta 19000.

Cinderella lähti paluumatkalle siten, että päivänäön aikana vastaan ehtivät tulla Viking Glory ja kohti risteilyalusten laituripaikkaa suunnistanut portugalilainen Vasco da Gama (219m); Rotterdam meni edellä jatkettuaan matkaa iltapäivällä.

Nukuin hyvin ja tähystin aamupalan jälkeen kannella sen minkä tarkenin. Kun lintuja ei näkynyt, palasin lämpimiin sisätiloihin. Satamasta lähdin kiertämään Katajanokkaa vastapäivään. Tuuli oli edelleen viileä, mutta liikkeellä ollessa tarkeni. Ihailin jäänmurtajia pitkän tovin ja luin infotaulusta, että murtajan pohjalevy on keulan kriittisellä alueella viiden sentin paksuinen.

Koska teki mieli jatkaa vesillä, ajoin kaupunkilaiva Kökarilla Kruunuvuorenrantaan ja takaisin. Uudenkaupungin telakalla v. 1967 valmistunut Kökar on lujan oloinen pikkulaiva, toiminut nimensä mukaisesti mm. yhteysaluksena Turun saaristossa. Jäitäkään Kökar ei kavahda, CV:n erikoisuutena on Kemin turistijäänmurtajan tuuraaminen! Alus pystyy liikennöimään nykyisellä reitillään ympäri vuoden, olipa talven laatu millainen hyvänsä.

Kun nyt laivoihin päädyttiin, jatketaan vielä vähän. Huomasin asiaa tutkiessani, että nykyaikaisimmissa jäänmurtajissa ja risteilyaluksissa käytössä oleva Azipod-ruoripotkurijärjestelmä yleistyy myös pienemmissä aluksissa. Yksi esimerkki on Suomenlinna II, jonka näin ja kuvasin Cinderellan lähtöä odotellessani. Ruotsinlautoista Azipod löytyy Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivästä, Raumalla rakennetusta huippumodernista Aurora Botniasta.

Pakko avautua

Sori: jääkiekko on minulle tärkeä juttu, ja nyt on ihan pakko kirjoittaa siitä. Liigan sarjataulukko näyttää kääntyneen ylösalaisin! Monta vuotta pohjamudissa rämpinyt suosikkijoukkueeni JYP on ykkösenä ja ns. asiantuntijoiden tyvipäähän rankkaama Kiekko-Espoo kakkosena. Hännänhuippuna ovat mestariehdokkaana pidetty Ilves ja pohjoisen suurseura Kärpät.

Sarja on vasta alussa ja tilanne ehtii vielä muuttua moneen kertaan, normalisoitua jos niin haluaa sanoa. Moni haluaa, mutta minä uskon JYPin suunnan lopultakin muuttuneen. Taustalla on kaksi merkittävää muutosta: Petri Matikaisen tulo valmentajaksi ja Sami Vatasen paluu kasvattajaseuransa takalinjoille. Matikainen palautti riittävän vaatimustason ja määritteli pelitavan pääpiirteet, Vatasen liittyminen joukkueeseen mullisti ilmapiirin ja teki kaikista pykälää parempia pelaajia.

JYPin uuden tulemisen ilmentymä on kakkosketju, jonka sentterinä pelaa Liigan nuorin kapteeni Jere Lassila (21v) laidoillaan maalipörssiä johtava Leevi Tukiainen ja syöttäjien ykkönen Santeri Huovila. Ketju on tehtaillut jo 30 tehopistettä!

Pihkaniskat yllättävässä ympäristössä

Tampereella ratkottiin viime lauantaina sprinttisuunnistuksen Suomen mestaruudet. Tapahtuma oli mittava: lähes kaksituhatta pihkaniskaa etsi rasteja epätavallisessa ympäristössä eli kaupungin keskustassa. Ihan kirjaimellisesti, sillä kilpailualueen pohjoisrajana oli Hämeenkatu!

Ensi kertaa livenä nähtynä kaupunkisuunnistus oli hämmentävä elämys. Koska liikkeellä oli samaan aikaan monen sarjan suunnistajia, rasteja oli paljon ja kilpailijat tuntuivat säntäilevän sattumanvaraisesti kuka mihinkin suuntaan. Seurasin kilpailua aluksi Ratinan stadionilla, missä sijaitsi kilpailukeskus ja maali. Sitä kohti useimmat numerolla varustetut pyrkivät, mutta eivät kaikki. Yksi kilpailija tuli yllättäen takaani, loikki katsomon penkkejä alas, porhalsi stadionalueen halki ja hävisi katsomon aukosta omaan suuntaansa.

Siirryin kosken rantaan Hotelli Ilveksen kohdalle. Pyrinnön talkoolainen oli valvomassa, että kilpailijat pysyvät sallitulla alueella. Kannatti pysyä, koska poikkeaminen rajoitusnauhan väärälle puolelle olisi johtanut hylkäykseen. Kilpailijoita lähetettiin matkaan kolmen ryhminä Kehräsaaren sillalta.

Ratoja pidettiin onnistuneina, joskin haasteellisina. Huippusuunnistaja Venla Harju totesi Aamulehdessä, että tamperelaisuudesta ei ollut hyötyä kilpailussa. Monet rastit olivat ennen käymättömissä paikoissa talojen sisäpihoilla. Starttipaikan läheisyydessä näkemistäni rasteista yksi oli sijoitettu ravintola Brewhousen oven pieleen, toinen hotelli Ilveksen kivijalkaan.

Näkemistäni kilpasuunnistuksen alalajeista kaupunkisprintti ja tunturisuunnistus ovat janan ääripäitä. Asiaan liittyvä teksti Suunnistus ja minä.

Kunnolliset kuntoportaat

Pohjois-Hervannan Lukonojanmäessä avattiin 4.9.2025 kuntoportaat, joille uskaltaa ennustaa parempaa käyttöastetta kuin lähistöllä sijaitseville hyppyreille ja laskettelurinteille. Portaat ovat Pirkanmaan pisimmät ja melkein myös Etelä-Suomen: Paraisisilla sijaitsevissa kuntoportaissa on 10 porrasta enemmän.

Hervannan portaiden pituus on 213m, korkeus 55m ja rappujen määrä 460. Vertailun vuoksi mainittakoon, että jääkiekkoilijoiden rääkkäyspaikkana tunnetuiksi tulleissa Pispalan portaissa askelmia on 310. Suomen mittavimmat kuntoportaat Nilsiän Tahkolla ovat paljon mittavammat: pituus 800 m, korkeusero 188 m ja askelmia peräti 1054!

Tutustuin tänään portaisiin ja nousin ne kahden pysähdyksen taktiikalla. Meitä levähtämistä tarvitsevia oli muistettu lukuisilla penkeillä, joilla istuskellessa voi ihailla reippaampia suorittajia. Hurjimmat juoksevat tai loikkivat portaat ylös monta kertaa!

Kuikkajärven kuulumisia

Lintujen osalta koiranhoitoviikko on alkanut vaisusti: mainittavia lajeja ovat vasta nuolihaukka ja mustalintu. Erikoista on korpin täydellinen puuttuminen, koska aiemmimmin olemme olleet jatkuvan tarkkailun kohteena.

Kuikkajärven nimikkolaji on tälläkin kertaa vahvasti edustettuna: enimmillään lintuja seilasi selällä peräti 18! Parvi on täysimäärainen vain ajoittain; viiden yksilön ryhmä on näyttäytynyt monta kertaa, ja tänään mökkilahdella oleskeli kaksi lintua:

Ylivoimaisesti puhutuin siivekäs on ollut hirvikärpänen, todella ikävä otus varsinkin kun emme ole niihin tottuneet. Täällä niin pientä metsälenkkiä ei voi tehdä, ettei ilkiöitä joutuisi pyydystämään hiuskuontalostaan. Muutamat malttavat pysytellä ennen aktivoitumistaan tuntikausia ihan hissukseen.

Toistaiseksi mukavin eläinhavainto on keskiviikolta, jolloin tien laidassa oleskeli ehjä mutta elottoman oloinen vaskitsa. Hieman heinällä provosoituna eläin luikerteli mittansa eteenpäin turvallisempaan paikkaan. Tätä ennen olen nähnyt vaskitsan vain kerran aiemmin. Tämä tapahtui vuosia sitten Jämsässä ja kyseessä oli auton alle jäänyt eläin.

Sadeviikko Tsarmilla

Juha Hurmeen vetämän Operaatio Paulaharju -erämaateatterin jatkumona syntyi kuuden vaeltajan retkiryhmä Krikan Sammu, jonka jokavuotinen retki suuntautui tällä kertaa Susi-Talaksen maisemiin.

Säiden puolesta epävakaisen viikon ohjelmana ovat olleet lähiretket, sienten ja mustikoiden keruu, lintujen tarkkailu ja tietysti tarinointi. Viimeisenä iltana istuttiin juurakkotulilla, jotta vaatteisiin tarttui eräuskottavuutta lisäävä savun haju.

Puolet porukasta yöpyi teltoissa, mutta kaikki nauttivat paikan tasokkaista palveluista. Erityistä ihastusta herättivät sauna ja keittokatos.

Piisamia ei nähty, mutta joutsenet vierailivat lompolossa useita kertoja. Kuukkelit touhusivat iloksemme pihapiirissä päivittäin ja korppi tarkkaili tekemisiämme, istahtipa kerran hetkeksi pihapuun latvaan. Pidimme sitä osoituksena hyväksynnästä ja lajien välisestä luottamuksesta.

Kiitämme rakentajia ja ylläpitäjiä mahdollisuudesta viettää täällä mukava elokuun viikko.

(Merkintä kämpän vieraskirjaan 29.8.2025, kuvat lisätty)

Destination Ice

Kerroin kesäkuun 23. päivän postauksessa laivaliikenteestä arktisilla merialueilla. Venäläinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja 50 Let Pobedy oli parhaillaan matkalla Pohjoisnavalle, missä se on kesän aikana käynyt useita kertoja.

Huomasin äskettäin MarineTraffic-sivustolta kauas Huippuvuorten pohjoispuolelle merkityn matkustaja-aluksen. Kyseessä oli Hollannin lipun alla liikennöivä pienehkö (108m) risteilyalus Hondius, jonka määränpääksi oli merkitty ”Destination Ice”. Ilmeisesti alus oli ajettu jäiden sekaan niin pitkälle, että tämäntapaisten elämysten toivossa risteilyn ostaneet asiakkaat olivat tyytyväisiä.

Juhannuksen tienoilla Luoteisväylällä oli hiljaista, mutta tällä hetkellä tilanne on toinen. Viime viikon lopulla Amundsenin 1903-1907 purjehtimalla reitillä oli neljä risteilyalusta ja lisäksi joukko tarkemmin määrittelemättömiä huvialuksia, useimmat varmaankin erityisen merikelpoisia purjeveneitä. Risteilyaluksista yksi on Hurtigruten varustamon risteilyihin erikoistunut Roald Amundsen, alus jota ei nähdä Norjan rannikkolinjalla.

Minua kiinnosti eniten Bahamasaarten lipun alla purjehtiva huippunykyaikainen National Geographic Resolution. Vuonna 2021 puolalais-norjalaisena yhteistyönä valmistunut alus on 124 metrin pituinen ja suunniteltu nimenomaan risteilykäyttöön vaativissa oloissa. Aluksen varustukseen kuuluu mm. 14 suurta kumivenettä, joilla halukkaat kiidätetään katsomaan ja kuvaamaan näköpiiriin ilmestyviä luonnon ihmeitä. Aluksen hytit (yht 78) ovat enimmäkseen parvekkeellisia ja niiden koko vaihtelee 40 neliön sviitistä 13 neliön pikkuhyttiin.

NRR-aluksen ulkonäössä huomiota herättää keula, joka on minun mielestäni äärettömän ruma. Koska muotoilusta on insinöörien laskelmien mukaan suurta hyötyä, vastaavat keulat ovat valitettavasti alkaneet yleistyä kaikentyyppisissä aluksissa.

Edit 21.8.
Yksi parhaillaan Luoteisväylää purjehtivista pienemmistä aluksista on 40-jalan kaksimastoinen brittipurjealus Yeva. Marinetrafficin kuva on tosin jostain aivan muualta.